Kuopio 16h 22min
Kouvola 15h 58min
Aivan sama mitä puhutte, että elokuu on kesäkuukausi. Ei ole. Nyt on syksy ja se alkoi viime torstaina.
Silloin muutettiin mies pois täältä Kouvostoliitosta takaisin Kuopioon jatkamaan opiskeluja. Lauantaina tyhjennettiin meidän oma koti ja sullottiin kaksion verran tavaraa pieneen yksiöön. Se yksiö on pienempi kuin entisen kotimme terassi. Tosi spurgua.
Sitä omaa kotia tulee kyllä ihan älytön ikävä. Olen itkeskellyt koko kevään koska olen tiennyt että asunnosta pitää luopua. Kyse ei ole asunnosta tilana, vaikka se olikin upea. Uusi upea kerrostaloasunto hillittömällä terassilla, keskusilmastoinnilla, lattialämmityksellä, saunalla ja puuparketeilla.
Kyse on kodista. Nyt koen olevani enemmän koditon kuin koskaan aiemmin. Kuopion asunto piti kiinni jossain, se oli paikka mihin pystyi palaamaan, minne pystyin kuvittelemaan rakkaani puuhailemassa.
Nyt tilalla on yksiö. Opiskelija-asunto yksiö.
Siitä tuli kuitenkin yllättävän viihtyisä, siellä on meidän tavaroita ja meidän hankkimia asioita. Ja siinä asunnossa on se hyvä puoli että siinä näkyy taivas. Pidän kovasti pilvien katselemisesta, taivaan värit ovat joka vuodenajan ja mielialan mukaan erilaiset.
Mutta ei se ole ihan sama.
Nyt olen täällä Kouvostoliitossa itsekseni, yritän pitää arjesta kiinni ja olla ahdistumatta kodittomuudesta liikaa. Yritän pitää sitä myös vapautena siitä että emme ole vielä sidottuja mihinkään paikkaan, voimme mennä minne haluamme, muuttaa minne haluamme, tehdä mitä haluamme. Koko elämä on vasta avautumassa.
Mutta jotenkin olen silti vailla jotakin, koska rakkaani ei ole vierelläni.
Se on niin kuin Inceptionin hokema:
"You're waiting for a train. A train that'll take you far away. You know where you hope this train will take you. But you can't know for sure. Yet it doesn't matter. Now, tell me why?
Because you'll be together!"
Siinäpä se.
Olen alkamassa täällä taas juosta, tämän näin lenkillä. Jotenkin on nyt tällainen teema kaikessa mitä näkee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti